Team Flames

Hyvinkään Jää-Ahmat ry:n alaisuudessa toimiva Team Flames on perustettu kymmenen vuotta sitten junnupelaajien äitien joukkueena. Vuosien varrella mahtava porukka ja hyvä meininki ovat imaisseet mukaansa myös muita harrastuksesta kiinnostuneita aikuisia naisia. Suurin osa naisista on aloittanut kiekkoharrastuksensa nollatason omakohtaisella kokemuksella jääkiekosta. Joukkueessamme on alkavalla kaudella 2023-24 mukana nelisenkymmentä naispelaajaa, iältään junnuista (yli18v.) sennuihin (+60v.). Opettelemme kiekkopelin jaloja taitoja valmentajien ohjeistuksessa.

 

Tavoitteena on tarjota kohtuuhintainen mahdollisuus jääkiekon harrastamiseen naispelaajille taitotasosta riippumatta. Mukana voi olla myös puhtaasti kuntoilumielessä, eikä osallistuminen eteläisen alueen harrastesarjojen otteluihin tai turnauspeleihin ole välttämätöntä. Joukkue harjoittelee elokuusta huhtikuuhun 1-2 kertaa viikossa Hyvinkään jäähallissa yleensä 1,5h kerrallaan, jäävuorot löytyvät oheisesta linkistä: Jäävuorot.

 

Team Flamesin matkassa tutustut myös moniin mukaviin ihmisiin ja koet huikeaa yhteisöllisyyttä. Kauden aikana pidetään tietysti mm. pikkujoulut ja kauden päättäjäiset, joissa hyvä ruoka, saunominen, rento mieli ja kiireetön yhdessäolo ovat tärkeimpiä asioita. Positiivinen asenne, parhaansa yrittäminen ja reilu sekä lajisääntöjä kunnioittava tapa toimia ovat toimintamme keskiössä kaikissa joukkuetapahtumissa.

 

 

Olet lämpimästi tervetullut mukaan joukkueemme toimintaan!!

 

Aikaisempaa kiekkokokemusta ei tarvita ja lainakamojakin saadaan kasaan tarvittaessa kokeilua varten. Jos (ja kun) kiinnostuit toiminnastamme, ole yhteydessä joukkueenjohtajaamme tai kiekkokauden aikana nappaa jotain meistä liekkisiskoista jäähallilla hihasta.

 

Ota myös some-kanavamme seurantaan sekä Facebookin että Instagramin puolella!

 

Yhteydenotot:

Taru Kae

p. 040 861 5563 tai tarudekae@hotmail.com