1977-1978

Edustusjoukkue kaudella 77-78
Jää-Ahmojen edustusjoukkue, joka nousi II-divisioonaan kaudella 1977-1978

Edustusjoukkueen mukaan tulemisen myötä toiminta laajeni voimakkaasti. Jää-Ahmat uusi organisaationsa ja siirryttiin valiokuntamuotoiseen toimintamalliin. Vastuuta jaettiin useille eri tasoille. Pelkästään edustusjoukkueen otteluissa tarvittiin paljon taustavoimia. Talkootoiminta oli muutenkin aktiivista, mm. kaukalomainokset tehtiin alusta loppuun omin voimin.

Uuden, oman mielenkiintonsa loi juuri edustusjoukkue, jolle asetettiin tavoitteeksi sarjanousu. Aivan alimmasta sarjasta ei tarvinnut aloittaa, sillä Ahmat peri yhdistymisen myötä III-divisioonan paikan. Omien junioreiden ja entisten Kiekko-Kissojen pelaajien lisäksi hankittiin Jukka Norring FoPS:sta ja riihimäkeläinen Lasse Väliaho, jolla oli pelikokemusta JyP:n paidassa. Lisäksi edustusjoukkueeseen tuli Jari Kaurola Jämsästä. Syksyllä 1977 joukkueeseen tuli ensimmäistä kertaa kanadalainen pelaaja, Gary Gordon. Hän ei kuitenkaan ollut mukana kauaa, vaan lähti aika pian takaisin Kanadaan.

Hyvinkäälle valmistui tekojää joulukuussa, mutta sitä ennen jääharjoituksissa jouduttiin käymään Forssassa ja Uudessakaupungissa!

Philips-turnaus järjestettiin jo kolmannen kerran, tällä kertaa C-junioreille. Mukana olivat taas joukkue Ruotsista ja tuttu Cardiganin joukkue USA:sta. Turnauksen voitti HPK Hämeenlinnasta. Turnauksen yhteydessä Jää-Ahmojen 1964-1965-syntyneiden joukkue sai kutsun Amerikkaan, ja tuo matka toteutettiin helmikuussa 1979.

Juniorisarjat päättyivät loistavasti, E-juniorit voittivat alueen mestaruuden ja kaikki muutkin joukkueet ylsivät mitaleille. Edustusjoukkueen nousu II-divisioonaan toteutui 15.3.1978. Joukkueen valmentajana ja pelaajana toimi Petteri Nurmi, kakkosvalmentajana Oiva Paavola ja joukkuenjohtajana Kari Matikainen. Kausi oli eräs Jää-Ahmojen parhaista, sisältäen vielä lukuisat turnausottelut.

______________________

Onko sinulla joukkuekuvia tai lehtileikkeitä kaudelta 1977-1978? Ota yhteyttä toimisto(at)ahmat.eu! Lainaamme mielellämme arkistoista löytyviä kuvia, jotta saamme kerättyä niitä tänne mahdollisimman paljon.

Kuva Hyvinkään tekojäältä
Tunnelmia Hyvinkään tekojäältä
Kuva Hyvinkään tekojäältä
Tunnelmia Hyvinkään tekojäältä
Kuva Hyvinkään tekojäältä
Tunnelmia SM-karsintaturnauksesta Imatralta
Kuva Hyvinkään tekojäältä vaihtoaitiosta
SM-karsintaturnaus Imatralla, E1-66 -joukkueen vaihtoaitiosta.
Petteri Nurmi ja Kari Matikainen ovat pelihousuostoksilla Pekka Luoman urheilukaupassa 1977.