Mikon taitoleiri 2003-2005-syntyneille!

17.4.2018


Varmista paikkasi ajoissa

Mikon taitoleiri 30.7.-1.8.2018 (kolme päivää) Hyvinkään jäähallissa

 

Yksilötaitoja kehittävä luistelu-, kiekonkäsittely- ja maalintekoleiri eteenpäin pyrkiville jääkiekkoilijoille.

 

Leiri on suunnattu 03-, 04- ja -05 ikäluokille

Leirillä huomioidaan myös maalivahdit!

Leirillä keskitytään hiomaan tekniikkaa luistelussa ja teränkäytössä, mailatekniikassa, maalinteossa ja laukauksessa. Lajiharjoittelussa keskitytään erityisesti yksilötaitojen kehittämiseen.

Lisäksi leirillä opetellaan turvallisia ja tehokkaita oheisharjoitteita luistelun tehostamiseen jään ulkopuolella. Oheisharjoittelussa lähdetään liikkeelle yksilöllisestä tekniikkaharjoittelusta. Leirillä tehtävät oheisharjoitteet kehittävät liikkuvuutta, tasapainoa, koordinaatiota ja lihaskuntoa.

Maalivahdeille on jääosuuksilla maalivahtivalmentamiseen erikoistunut valmentaja. Maalivahdeilla on jäällä omia liikkumis- ja tekniikkaharjoitteita. Maalivahdit saavat runsaasti torjuntoja erilaisissa maalintekoharjoitteissa.

Leiri on maalivahdeille hyvä tilaisuus, ennen kauden alkua, hioa liikkumista jäällä, sekä sen ulkopuolella ja saada paljon toistoja laadukkaista maalintekotilanteista.

 

Leiripaikkoja on 12 kenttäpelaajalle ja neljälle maalivahdille. Ilmoittautumisaika leirille päättyy 31.5.

Leirille valituille pelaajille tulee ilmoitus valinnasta sähköpostiin. Leirille osallistuvien nimilista julkaistaan myös Jää-Ahmojen nettisivuilla.

Jokaisella pelaajalla tulee olla voimassa oleva vakuutus, joka kattaa urheilutoiminnassa tapahtuneet vahingot.

 

Leiripäivän rakenne:

  • Aloitus klo 9.00, aamun aloitus kopissa
  • Ohjattu lämmittely ennen jäätä. 
  • Jää 1. klo 10-11
  • Oheinen klo 11-12
  • Ruokailu hallilla klo 12-12.40
  • Klo 12.40-13.15 Lyhyt luento ja rentoutuminen (luentojen aiheet; ravinto, urheilijan valinnat, motivaatio ja itseluottamus, tavoitteen asettelu)
  • Klo 13.30 valmistautuminen jääharjoitukseen
  • Jää 2. klo 14-15, maalinteko ja laukaus, maalivahdit mukana

Leiripäivä loppuu klo 15.30.

 

Leirin opettajana toimii LitM Mikko Rantala

Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian Jääkiekkolehtori

Ex- liigapelaaja

 

Valmentajana jääharjoituksissa valm. päällikkö Tero Berg

Maalivahtivalmentajana jääharjoituksissa: Teemu Koskelin

 

Ilmoittautumiset suoraan Mikon sähköpostiosoitteeseen:

mikko.rantala(at)edu.hel.fi

 

Ilmoittautumisen yhteydessä kerätään pelaajilta seuraavat tiedot:

 

Nimi:

Synt.aika:

Pelipaikka:

Pelaajan oma kuvailu omista tavoitteista ja harjoittelumotivaatiosta:

Sähköpostiosoite, johon leirin lasku lähetetään:

Vanhempien puhelinnumerot:

 

 

Leirin hinta: 200€ (sis. alv)

 

Hintaan kuuluu:

  • jääaika
  • valmennus jäällä ja oheisissa
  • lounas * 3
  • maalivahtivalmennus

Lisätietoja voit kysyä suoraan Mikolta: p. 0503282569