2020-2021

TOIMINTAKERTOMUS

 

 

HALLITUS JA SEURAN TOIMIHENKILÖT

Hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat henkilöt:

 

Ari Torikka, puheenjohtaja

Riku Soininen, varapuheenjohtaja

Marko Peltonen, sihteeri

Matti Karmala

Mikko Liukko

Soile Mustjärvi-Riihelä

Heikki Nieminen

 

Hallitus on kokoontunut kauden aikana seitsemäntoista (17) kertaa ilman korvausta ja se on tehnyt talouteen ja muuhun toimintaan liittyviä päätöksiä.

Mahdollisten ongelmien ratkaisemiseen on seuran toimintaohjeiden mukaisesti määritelty työryhmä, johon kuuluvat kyseisen joukkueen valmentajat ja joukkueenjohtaja, seuran valmennuspäällikkö sekä seuran puheenjohtaja.

Seuran toiminnantarkastajana toimii Sari Salonen, Tuohitilit Oy. Hallitukselle järjestettiin yhteinen ruokailutilaisuus joulukuussa.

Seuran palkattuna valmennuspäällikkönä on toiminut Tero Berg.  Varustepäällikkönä on ollut Kimmo Viljanen 1. toukokuuta 2016 lähtien, seuran yhdyshenkilönä ja webmasterina Marko Peltonen. Seuran toimistoa hoitaa Elisa Parviainen

Vastuuvalmentajien kanssa on tehty seuratasolla sopimukset, jossa määritellään kulukorvausten määrä. Kulukorvausten määrä riippuu toiminnan laajuudesta ja vaatimuksista. Kaikki kulukorvauslaskut kulkevat kirjanpidon kautta ja ne ilmoitetaan verottajalle taloushallinnon kautta.

 

 

TALOUS

Seuran taloutta on hoidettu hallituksen tekemien päätösten mukaisesti. Seura perii joukkueilta toiminta-, varuste- ja pelaajamaksuja, joilla pääasiassa katetaan toiminnan kuluja. Hyvinkään Kaupunki laskuttaa seuraa jään käytöstä kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti ja seura lisää tämän hinnan päälle 25€, kun laskuttaa joukkueita. Toiminta-avustusta on saatu Hyvinkään kaupungilta toimintapisteiden mukaisesti sekä koronan aiheuttamiin tulomenetyksiin.  Sponsorisopimus on ollut Team Sportia Riihimäki / CCM yhteistyön kanssa. Seura jatkaa yhteistyötä Lammin Säästöpankin kanssa. Seuran tilikausi on 1.7.–30.6.

 

Taloudellinen tilanne on jatkunut edelleen hyvänä, vaikka Covid 19 katkaisi joukkueiden toiminnan marraskuussa 2020. Harjoittelua päästiin jatkamaan aika ajoin kevään 2021 aikana.

Toimintamaksut on pyritty pitämään alhaisina, jolla mahdollistamme mahdollisimman monen lapsen harrastamisen seurassa.

Seuran laskennallinen liikevaihto oli noin 539 000€. Summa koostuu pääasiallisesti vanhempien maksamista kuukausittaisista toimintamaksuista joukkueille sekä joukkueiden suorittamista varainhankinnoista. Seuran koko rahaliikenne on keskitetty Lammin Säästöpankkiin ja joukkueilla ei saa olla käteiskassoja vaan kaikki maksut kulkevat pankin kautta. Jokaisen joukkueen tilien, pelileirin, Leijona Kiekkokoulun ja seuran päätilien kirjanpito on omalla vastuupaikallaan. Seuran tuloslaskelma muodostetaan kaikkien vastuupaikkojen yhdistelmästä.

 

 

JÄSENMAKSUT

Seuran jäsenmaksu oli 40€/jäsen kaudella 2020-2021 ja se kerättiin pelaajilta, valmentajilta, joukkueenjohtajilta, taloudenhoitajilta sekä huoltajilta. Leijona Kiekkokoululaisilta jäsenmaksu on 5€.

 

 

KEHITYSHANKKEET

Seuran toimintamaksuilla kustannetaan Jääkiekkoliiton vetämät seuraavat koulutukset:

  • F-E1 ikäryhmille kolme koulutusta
    • lapsuusiän urheilu
    • luistelu
    • oheisharjoittelu
  • D2-C1 ikäryhmille neljä koulutusta
    • puolustuspelaaminen
    • peliluistelu
    • oheisharjoittelu
    • maalintekeminen
  • HyRi valmentajille kaksi koulutusta
    • puolustuspelaaminen
    • karvauspelaaminen

 

Jää-Ahmoilla oli yhteistyössä HPK:n ja Kiekko-Nikkarit kanssa yhteinen taitovalmentaja. Taitovalmentajan toimeen saimme Suomen Jääkiekkoliitolta merkittävän rahallisen tuen. Nimettynä henkilönä oli Visa Pesonen, jonka päätehtävä Hyvinkään Jää-Ahmoissa on nuoremman pään luistelu- sekä lajitaitovalmennus niin pelaajille kuin valmentajille.

Tavoitteena tällä toiminnolla on pitää seuran valmennustaso korkeana, tarjota mielekästä toimintaa ja siten varmistaa hyvä jäsenkehitys nuoremmissa ikäluokissa.

 

Seuran hallitus päätti toimintakaudella, että haemme yhdessä Riihimäen Kiekko-Nikkareiden kanssa omaan taitovalmentajaa. Suomen Jää-Kiekkoliitto myönsi meille taitovalmentajan. Hakuprosessiin tuli 10 hakemusta joista seurojen valitsemat henkilöt valitsivat haastattelujen jälkeen Tuukka Räihän. Tuukka aloittaa työt 1.8.2021

 

TAPAHTUMAT

Kiekkokoulu toimintaa järjestettiin 17 kertaa

 

 

URHEILUTOIMINTA KAUDELLA 2020 - 2021

 

Covid häiritsi toimintaa laaja-alaisesti koko kauden ajan aiheuttaen joukkueille vaikeuksia toteuttaa kausisuunnitelmaansa. Jääaika jäi selvästi normaalia vähäisemmäksi. Oheisharjoittelua päästiin suorittamaan rajallisesti.

Joukkueiden jäsen määrissä tapahtui isoja pudotuksia koronasta johtuen joka vaikeutti joukkueiden toimintaa.

 

Seuran valmentajakerho kokoontui kaksi kertaa kauden aikana. Jokaisen joukkueen kassa käytiin läpi asioita, mitkä ovat kyseisen ikäluokan tärkeimpiä harjoiteltavia asioita ja miten harjoittelu toteutetaan. Teemoja, joita käsiteltiin, olivat mm pelaaminen, maalinteko, syöttäminen ja pelitilanneroolit.

Sarjoissa pelasi 25 Jää-Ahmat joukkuetta U22-junioreista aina U9-junioreihin asti; HyRi U22-joukkue, HyRi U22-joukkue, HyRiU19-Team-joukkue, HyRi U16-joukkue, HyRi U15-joukkue, U14- kolme joukkuetta,U13- kolme joukkuetta, U12 kolme joukkuetta, U11 kolme joukkuetta, U10 neljä joukkuetta ja U9/U8 neljä joukkuetta.

HyRi U22, U19 ja U18 joukkueet pelaavat Kiekko-Nikkareiden talousohjeiden alla ja U16, U17 ja U15-joukkueet Jää-Ahmojen organisaation alla. Joukkueiden pelaajat ja toimihenkilöt ovat molempien seurojen jäseniä.

Seuramme järjestämässä Leijona – Kiekkokoulussa oli mukana noin 80 innokasta lasta. Seura järjesti myös maalivahtivalmennusta ja kenttäpelaajille tehojäitä kauden aikana. Maalivahtivalmennukseen osallistui kaikki seuran maalivahdit.

Seuramme toiminnassa on mukana myös naisten harrastejääkiekkojoukkue Team Flames. Joukkue on osallistunut liiton sarjatoimintaan.

Tyttökiekkoa seurassa ei ole aloitettu, mutta nuoremmissa ikäluokissa on pelannut myös tyttöjä. Seura on ensisijaisesti ohjannut tytöt paikallisen ringette seuran toimintaan tai jääkiekon valinneet Riihimäen Nikkareiden tyttöjoukkueisiin.

 

 

 

Ari Torikka

Hyvinkään Jää-Ahmat ry, puheenjohtaja